Päivi Kyrö

Päivi Kyrö opiskeli sellonsoittoa aluksi Tampereella Aarno Niemisen johdolla, siirtyi sitten Sibelius-Akatemiaan Erkki Raution ja Arto Noraksen oppiin ja suoritti diplomitutkinnon vuonna 1978. Musiikkiopintojaan hän on täydentänyt Indianan yliopistossa sekä monilla mestarikursseilla, joilla hänen opettajinaan ovat olleet mm. Tibor de Machula, André Navarra ja Paul Tortelier. Turun valtakunnallisissa sellokilpailuissa 1978 hän saavutti jaetun II palkinnon ja on esiintynyt vuosien varrella sekä solistina että kamarimuusikkona Suomessa ja ulkomailla. Orkesterimuusikkona hän on toiminut mm. Kuopion kaupunginorkesterissa sellon varaäänenjohtajana ja Malmön oopperaorkesterissa vuorottelevana soolosellistinä, opetustyössä mm. Kuopion konservatoriossa ja Malmön musiikkikorkeakoulussa sekä vuodesta 2003 lähtien Länsi-Uudenmaan musiikkiopistossa.